Lutkapuheita

Lutkapuheita, osa 1

Turun Slutwalkin järjestäjien puhe Puolalanpuistossa 6.8.2011

Tervehdys ystävät!

Mahtavaa, että osallistuitte Turun Slutwalkille tänään!

Lutkamarssit saivat alkunsa keväällä Kanadassa, kun torontolainen poliisi neuvoi yliopisto-opiskelijoita olemaan pukeutumatta kuin lutkat, jos haluavat välttää raiskatuksi tulemisen. Tästä kommentista on suivaantunut ilmeisen moni, sillä tähän mennessä lutkamarsseja on järjestetty jo ainakin ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa sekä Australiassa ja Intiassa. 

Internetin keskustelupalstoilla lutkamarssit ovat herättäneet monenlaisia reaktioita. Yksi yleinen kommentti on realismiin vetoava argumentti: tykkäsipä siitä tai ei, niin maailma nyt vain on sellainen, että varovainen pitää olla: ei kannata haastaa riitaa nakkikioskilla tai jättää autonovia lukitsematta tai levitellä rahojaan julkisilla paikoilla. Samalla logiikalla naisten ei kannata liikkua yksin pimeässä kaupungissa, ainakaan humaltuneena tai minihameessa, eikä varmaan myöskään ryhtyä heterosuhteeseen, sillä niin monet raiskaukset tapahtuvat parisuhteessa - vaikka tätä viimeistä neuvoa harva antaa, jostain syystä. Tässä varovaisuutta korostavassa argumentissa on kuitenkin jotain pielessä. Ensinnäkin, kun käydään julkista keskustelua jostain epäkohdasta, pääpainon tulisi olla siinä, miten sen syihin voitaisiin puuttua. Naiset minihameissaan eivät ole raiskausten syitä tai aiheuttajia, niin kuin ei ole minkään muunkaan sukupuolen tai seksuaalisuuden edustajat, näyttivätpä he miltä tahansa. Syitä raiskauksiin pitäisi etsiä jostain aivan muualta: syvälle piintyneet käsitykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta voisivat olla yksi hyvä aloituskohta. On myös hyvä pitää mielessä, että raiskaukset ovat väkivallan muoto. Raiskaus on väkivaltana paitsi fyysistä myös psyykkistä ja aiheuttaa usein kokijalleen häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Siksi raiskausten ehkäisemiseksi huomiota tulisi kiinnittää myös yleiseen väkivaltakulttuuriin ja väkivaltaan nojaaviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Lutkamarssit ovat reaktiota myös torontolaisen poliisin kommenttiin sisältyneeseen ja hyvin laajasti esiintyvään näkemykseen, että tietynnäköiset naiset näyttävät juuri lutkilta tai kenties jopa "ovat" sellaisia. Perinteisen ajattelutavan mukaan lutka on huono nainen, väärällä tavalla seksuaalinen, helppo ja siksi hänen raiskaamisensakaan ei ehkä ole raiskaus ollenkaan, sillä hän antaa vähintäänkin olemuksellaan ymmärtää olevansa valmis seksiin. Kunniallinen nainen taas välttää lutkalta näyttämistä kaikissa tilanteissa. Tämä on ehto sille, että nainen voi edes haaveilla vakavastiotettavuudesta ja turvassa olemisesta. Juuri tällaista naisten jaottelua hyviin ja huonoihin lutkamarsseilla vastustetaan. Jaottelu on valheellinen ja harhaanjohtava, se palvelee ainoastaan naisten seksuaalisuuden kontrolloinnin päämäärää. Emme suostu hyväksymään sitä, että naisia pyritään hallitsemaan halventavilla sanoilla ja että jonkun ulkonäköä käytetään selityksenä seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle. Siksi olemme täällä tänään lutkina, haistattamassa pitkät kangistuneille sukupuolinormeille ja sanomassa ei väkivallalle!

Lutkapuheita, osa 2

Puolalanpuistossa 6.8.2011 puhui myös naistutkimuksen dosentti Helena Saarikoski. Saarikoski viittaa puheessaan kirjaansa Mistä on huonot tytöt tehty? (Tammi 2001).

Miksi Lutkamarssi on haluttu nimetä tällä rumalla sanalla, jota varmaan kukaan nainen ei haluaisi itsestään  käytettävän?

Tapahtuma, josta lutkamarssit saivat alkunsa, tiivistää yhteen poliisin möläytykseen sen, että naisten nimittely lutkiksi ja huoriksi, ”huonon naisen” käsite, ja törkeimmätkin naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan muodot, raiskaukset, ovat samaa jatkumoa.  Seksuaalinen väkivalta kaikkineen on instituutio, joka pitää yllä naisten alistettua asemaa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Seksuaalisen väkivallan jatkumon tavanomaisessa, arkisessa päässä lähes jokainen nainen saa joskus kuulla olevansa ”huora” tai joutuu erilaisten ei-toivottujen eleiden ja kiinnikäymisten kohteeksi. Törkeimmät teot kuten raiskaukset ovat harvinaisimpia. Mutta sekä arkisiin että törkeisiin tekoihin liittyy samanlainen naisten uhraamisen ja edelleen uhraamisen logiikka. Raiskauksesta syytetään uhria, hän on jollain tavalla käyttäytynyt ”huonon naisen” tavoin ja on siis vähintään osasyyllinen. Raiskaus johtaa uhrin, ei tekijän, maineen ja kunnian menetykseen. Toisaalta huonon naisen maineen saaminen voi myös johtaa törkeämpien tekojen uhriksi joutumiseen: kulttuurissa vallitsevien käsitysten mukaan ”huoralle” on lupa ja lähes moraalinen velvollisuuskin tehdä mitä pahaa tahansa. Ruotsalaisen sosiologin Rita Liljeströmin tiivistelmän mukaan huoria on rangaistava seksuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta tulee heidän rangaistuksensa (raiskauksessa).

Koska seksuaalinen väkivalta muodostaa tällaisen jatkumon, tavanomaisia tekoja ei voi vähätellä, kuten esimerkiksi silloin kun sanotaan, että ”huora-sana on niin yleinen, että se ei merkitse mitään”. Lutkamarssin nimen herättämä torjunta itsessään osoittaa, että sanan julistaminen tuo samalla julki ja käsiteltäväksi naisiin ja naiseuteen kohdistuvaa vihamielisyyttä, joka kulttuurissa on olemassa ja jonka kanssa naiset joutuvat elämään, mutta joka tavallisesti siivotaan julkisuudesta ja kärsitään yksin, hiljaa ja häveten.

Tutkimuksessani tulee esiin, että huoraksi nimitellyt ja leimatut tytöt ovat hyvin taipuvaisia etsimään itsestään syytä teon kohteeksi joutumiselle. Yhteen laskettuna leimaamisen käsitetyt ”syyt” osoittavat, että tyttöä voidaan kiusata parjaamalla huoraksi mistä syystä hyvänsä: hän menestyy liian hyvin koulussa, on liian hyvännäköinen, kaunis tai tyylikäs; tai hän on ongelmatapaus, menestyy koulussa huonosti, on ehkä päihdeongelmia tai ongelmia kotona; ehkä hän seurustelee liikaa poikien kanssa tai on yksipuolisesti ihastunut tai ei ole poikaystäviä, ja niin edelleen.

Johtopäätöksenä onkin, että ketä tahansa tyttöä tai naista voidaan haukkua huoraksi tai leimata huoraksi pelkästään sukupuolen perusteella. Tyttöä nimitellään juuri huoraksi, koska hän on tyttö, jos häntä halutaan yhteisössä rangaista mistä hyvänsä pienestäkin normirikkomuksesta. Mahdollisuus nöyryyttää naista vain sillä, että hän on nainen, perustuu naisten vähempiarvoiseen asemaan yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Huorittelu yhtä aikaa sekä osoittaa että edelleen ylläpitää miesten ja naisten arvostuseroa.

”Kunnon tytön” tai ”hyvämaineisen naisen” käsite näyttää lupaavan, että ruodussa pysyttelevä nainen säilyttää kunnian suojan ahdistelua ja väkivaltaa vastaan, mutta tosiasiassa näin ei ole. Pikemminkin maineen pilaaminen solvaamisella ja parjaamisella on tapa oikeuttaa myös fyysinen väkivalta naista kohtaan. Kunniallisuuden suoja seksuaalista väkivaltaa vastaan on kulttuurinen huijaus, jonka todellinen sosiaalinen vaikutus on naisten kaikenlaisen käytöksen kontrolloiminen ja muottiin pakottaminen.

Konservatiivisten liikkeiden, rajojen suojelemisen ja sääntöjen vartioimisen vahvistuminen kulttuurissa tahtoo vahvistaa myös naiskuvan kahdentumista tuomittavan seksuaalisen huoran ja siveellisen vaimon ja äidin vastinpareihin. Voimakkaan kaksijakoinen naiskuva kaventaa naisten liikkumatilaa seksuaalisuutensa, naiseutensa ja sitä myöten ihmisyytensä toteuttamisessa. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jonka puolesta Suomessa tänään marssitaan, ei ole vain naisasia, vaan ihmisoikeusasia.

Rita Liljeström on tutkinut prostituution ja raiskauksen kytkeytymistä sukupuolijärjestelmään. Hän on pelkistänyt kaksi eroottisen ilmaston ja seksuaalisuuden toteutumisen vastakkaista tyyppiä, eroottisen sodan ja rauhan. Eroottiselle sodalle ominaista on muun muassa sukupuolisuhteiden hahmottaminen vaistoperustaiseksi valtataisteluksi, jossa voittoja jaetaan vähemmän riippuvaisuuden periaatteen mukaan; seksuaalisuuden käsittäminen suorittamiseksi ja rankipisteiden keruuksi, kauppatavaraksi; ja kumppaneiden käsittäminen esineiksi. Naisten esineellistäminen on tuttua seksuaalipoliittista keskustelua, mutta moderni ”erotiikkabuumi” sisältää myös paljon puhuntaa siitä, että kunnon mieskin on seksuaalisesti haluttava objekti. Voidaan kysyä, millä tavalla vähentäisi sorron määrää, että myös miehiä esineellistetään ja miesten seksuaalisuudesta tehdään tavaraa.

Seksuaalisen maineen käsite kuuluu tässä jaottelussa sodan arsenaaliin. Eroottisen rauhan oloissa turvallisuus perustuu luottamukseen, ei kontrolliin, vartiointiin ja rankaisemiseen. Kulttuurissa on seksuaalisista ärsykkeistä vapaita alueita, kuten työelämästä yleisesti pyritään tekemään. Eroottisen rauhan piirteitä ovat muun muassa sukupuolten välisten suhteiden tasa-arvoisuus, vastavuoroisuus ja symmetria ja naisten, samoin kuin miesten, käsittäminen haluistaan tietoisiksi, vastuullisiksi ja itseään määrääviksi toimijoiksi.

Eroottinen sota, instituutioinaan muun muassa prostituutio, raiskaus ja aviollinen velvollisuus, on tavallaan kokonaisratkaisu, jonka joidenkin osien hyväksyminen johtaa koko ajatusrakennelman hyväksymiseen. Sodan vertauskuva on paikallaan myös sikäli, että eroottinen rauha ei ole pysyvästi saavutettava olotila. Rauha on prosessi, jota on jatkuvasti tuettava ja rakennettava sekä laajan yhteiskunnan poliittisilla ratkaisuilla että henkilökohtaisten suhteiden tasolla.

Maineen käsite luo kuvaa naisen seksuaalisuudesta suitsittavana, pelottavana ja tuhoavana voimana. Uhkaava ja siksi halveksittava naisen seksuaalisuus sijoitetaan huoran kollektiiviseen mielikuvaan ja tyttöystäviksi tai vaimoiksi ”kelpaavat” kunnon tytöt epäseksuaalistetaan sen avulla. Naiskuvan kahdentuminen seksittömään, puhtaaseen äitiin ja syntisen ja tautisen seksuaalisuuden taakkaa kantavaan huoraan on kulttuurissa elävää myyttistä ainesta. Huoraksi leimaamisessa tämä käsitys seksuaalisuuden likaisuudesta henkilöidään johonkuhun nimettyyn tyttöön. Tietyn tytön leimaamisella yhteisössä luodaan kuva, että seksuaalisuuden likaisuus on juuri tähän yksilöön liittyvä seikka, ja muut tytöt voivat olla toisenlaisia, parempia, puhtaita.

Tyttö- ja naiskulttuurissa pyritään luomaan kolmas naisen seksuaalisuuden kategoria torjutun, poissuljetun huoran ja ylistämällä alistetun äitivaimon oheen: positiivinen omasta naiseudestaan aktiivisesti nauttiva nainen, jonka naiseus ei olisi määritelty vain seksiobjektina. Nykysuomalaista kulttuuria kuvaava aineistoni osoittaa kuitenkin, että huoran leima on edelleen tyttöä vastaan aina käytettävissä oleva lyömäase, joka saa painokkuutensa juuri aktualisoimalla perinteisen kahtiajaon hyväksikäytettäviin ja pilkattaviin ”huoriin” ja vaimoiksi ja äideiksi kelvollisiin ”kunnon tyttöihin”. Näin siis suomalaisessakin aineistossa ”huora” tulee symbolisoimaan kaikkia vapautuneita naisia eli oman seksuaalisuutensa subjekteiksi pyrkiviä naisia.

Tällaisen ”huoruuden” käsitteen olemassaolo kulttuurissa toimii samoin kuin raiskaus instituutiona, jonka uhreja ovat kaikki naiset, huolimatta siitä, osuuko huoraksi nimittely (tai raiskaus) tosiasiassa juuri omalle kohdalle.

Tässä on hyvä syy Lutkamarssin nimelle: on tunnistettu se, että huoraksi haukkuminen tai lutkaksi katsominen voi kohdistua kehen tahansa naiseen vain sillä perusteella, että hän on nainen, ja että kaikki naiset kärsivät tästä.

Lutkamarssin nimi on provokatiivinen ja karnevalisoiva. Uhkaava sana ja asia otetaan haltuun ja käsiteltäväksi, häpeästä ei enää vaieta, vaan kysytään, miksi meidän pitäisi hävetä. Samanlaisesta huora-sanan käytöstä tyttöjen kesken kerrottiin tutkimusaineistossani: ”Tytöt yrittävät katkaista herjoilta kärjen myös itseironialla. Saatoimme sanoa toisillemme, että ’hei huora, tulepas nyt tänne’.”

Lutkamarssi on samoin kutsunut tuhansia tyttöjä ja naisia ”tänne” – osoittamaan, että lutka ei ole joku muu, joku toinen, vaan lutka on kuka tahansa ja jokainen meistä.

Lutkapuheita, osa 3

Seksuaalipedagogi Katriina Bildjuschkin Selkenevää!-hankkeesta lausui myös Puolalanpuistossa muutaman sanan:


Slutwalk-puhe

Seksuaalista väkivaltaa vai seksuaalisuutta loukkaava teko? Silloin kun ihmistä häiritään, pakotetaan tai raiskataan, ei teossa ole mitään seksuaalista. Kyse on silloin selkeästi väkivallasta, loukkauksesta ja riistosta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö vai seksuaalinen riisto? Hyväksikäytössä ei ole koskaan mitään hyvää, vaan teossa riiston kohteena on ihmisen seksuaalisuus.

Slutwalk-tapahtuman yhteydessä puhutaan naisista, sen vuoksi keskityn tässä puheessa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, muistaen hyvin, että väkivallan kohteena voi olla myös mies ja tekijänä nainen.

Milloin nainen on turvattomimmillaan?

Koko elämänkaarensa aikana.  Mikään ikä tai elämäntilanne ei suojaa naista väkivallalta eikä seksuaalisuutta loukkaavilta teoilta. Nainen voi joutua seksuaalisuutta loukkaavan teon kohteeksi pienenä tyttönä, nuorena naisena, raskaana ollessaan, parisuhteessa ja vanhana naisena. Lähisuhdeväkivalta voi alkaa raskauden aikana ja fyysisen väkivallan teot voivat kohdistua raskaana olevan naisen vatsaan ja näin siis myös sikiöön.

Vuosittain Suomessa kuolee kymmeniä naisia väkivaltaisesti, osa oman kumppaninsa tappamina.

Missä naista häiritään seksuaalisesti?

Naisen seksuaalisuutta häiritään ja riistetään kotona, julkisessa tilassa ja työpaikoilla. Useimmiten väkivaltaisen teon tekijä on naiselle tuttu tai oma kumppani. Väkivallan tekijä on 80% tapauksista jollain tapaa tuttu henkilö.

Raiskauksia tulee vuosittain julki n. 600–800. Todellinen luku on huomattavasti suurempi, sillä läheskään kaikki naiset eivät tee asiasta rikosilmoitusta tai edes hae apua kärsimykseensä. Poliisi kuitenkin arvioi, että raiskauksia tapahtuu Suomessa vuosittain 15 000–20 000. 

Seksuaalisuuteen kohdistuvasta väkivallasta on huolissaan joka viides nainen ja sen vuoksi välttelee liikkumasta yksin kodin ulkopuolella.

Miesten ja naisten kokemien pahoinpitelyjen ero on se, että miehen pahoinpitelee useimmin vieras henkilö, naisen tuttu. Juuri tuttuus ja läheinen suhde tekevät tilanteen vaikeaksi ja avunhakemisen jopa mahdottomaksi. Ensimmäinen lyönti tai seksiin pakottaminen ei samalla lopeta rakkautta tai kiintymystä väkivallan tekijään.

Raiskaus aiheuttaa uhrissa häpeän ja syyllisyyden tunteita. Raiskauksen hetkellä nainen tuntee kuolemanpelkoa.  Parisuhteessa henkilö, joka myös välittää ja josta uhri pitää, pakottaa naisen seksuaalisiin tekoihin, tällaisia tilanteita ilmoittaa Minna Piispan kyselyn mukaan 9 % naisista.

Parisuhteessa 6500 naista ja parisuhteen ulkopuolella 7600 naista on pakotettu seksiin.

Lähisuhteissa tapahtuu paljon pahaa ja julmia tekoja, sen vuoksi on välttämätöntä, että me puutumme tilanteisiin läheisenä, sukulaisena, naapureina, ammattilaisina.  Martin Luther Kingin sanoin: ”Suurin tragedia ei ole siinä, että pahat ihmiset tekevät pahaa, vaan siinä, että hyvät ihmiset vaikenevat."