Marssijan tarina: Kristiina, 64

Kristiina, 64

Lutkaliikkeen innoittamana olen muistellut omaa lapsuuttani ja nuoruuttani 50- ja 60-luvun Turussa ja miettinyt, mistä jotkut ajatukseni, pelkoni ja toimintatapani ovat saaneet alkunsa. Vaikka minulla on ollut kaikenlaisia epämiellyttäviä kohtaamisia vastakkaisen sukupuolen kanssa, mikään ei kuitenkaan ole mielestäni johtunut pukeutumisestani. Kerron muutamasta tapahtumasta.

Ensimmäisen tapauksen sattuessa olin vielä kansakouluiässä. Olin ollut luistelemassa ystäväni Kaarinan kanssa Urheilupuistossa. Siihen aikaan koko urheilukenttä jäädytettiin talvisin, kovaäänisistä soi musiikki ja illan hämyssä luisteltiin ympäri kenttää. Tuli kotiinlähdön aika, ja kuten monesti aikaisemminkin, lähdimme kävelemään läpi huonosti valaistun puiston kohti Neitsytpolun puolella olevaa porttia.

                      Portin luona seisoi kolme poikaa. He hyökkäsivät kimppuumme, kaaduin lumiseen maahan. Kaarina pääsi pakoon ja ulos portista. Pojat alkoivat kopeloida minua ja huusivat: ”Me nussimme sinut.” Kaarina huusi apua portin toisella puolella. Pojat irrottivat otteensa, pääsin ylös ja karkuun.

                      Kotona äidillä oli vieraita ja äiti kysyi ”Oliko kiva ilta?”. Muistan vieläkin hänen ilmeensä, kun sanoin ”Oli muuten, mutta pojat nussivat minut”. En ymmärtänyt, mitä sana tarkoitti, mutta sain kuulla selityksen.

Luulen, että pojatkaan eivät tunteneet sanaa. Talvivaatteiden läpi he eivät voineet mitään tuntea. En tiedä, miksi puolustelen heitä, mutta luulen heidän tunteneen itsensä ”tosi miehiksi”. Kukaan vain ei ollut sanonut heille, että ”tosi mies” ei hyökkää kenenkään kimppuun.

En uskalla kulkea pimeässä puistossa tai metsässä, minusta tuntuu, että joku vaanii pimeässä puun takana. Vaikka järki kuinka sanoisi, ettei siellä voi olla ketään odottamassa. Pelkäsin myös tyttärieni puolesta, kun heidän aikoinaan piti tulla yöllä oikopolkua bussipysäkiltä kotiin. Olisin mennyt vastaan pysäkille, jos he olisivat sallineet. Nämä pelot ovat varmaan seurausta tästä tapahtumasta.

Näinä samoina vuosina kävin Martin kansakoulua. Siihen aikaan pojilla ja tytöillä oli siellä eri luokat ja jopa eri rappukäytävät. Välitunnit vietettiin samalla pihalla. Pojilla oli omasta mielestään hauska tapa odottaa tyttöjä portilla. Kun päivä päättyi ja oli lähdettävä kotiin, pojat odottivat portin molemmin puolin valmiina hyökkäykseen. Tytöt puristivat koululaukkua rintaansa vasten ja syöksyivät läpi portin. Pojat yrittivät saada kosketusta kasvaviin pikku rintoihin. Tytöt olivat kauhuissaan ja pojilla oli hauskaa. Jostain sanattomasta sopimuksesta kukaan ei kertonut opettajille tästä jokapäiväisestä piinasta.

Luulen, että tämän koulun outo tapa pitää eri sukupuolta olevat oppilaat erossa toisistaan ainoastaan lisäsi joidenkin poikien kieroutunutta huumoria ja kiinnostusta tyttöjä kohtaan.

Seuraava vaivaamaan jäänyt kokemus tapahtui muutamaa vuotta myöhemmin, kun olin murrosiässä. Jouduin kesäisin usein hoitamaan perheemme iltatähteä, nuorempaa sisartani Maijaa. Kerran vein siskoni Samppalinnan maauimalaan ja ajattelin opettaa hänet uimaan. Alkuvuosina uimalassa oli vielä tilaa ja pystyi uimaan vaikka poikittain isossa altaassa. Olin juuri hylännyt kokouimapuvun ja hankkinut elämäni ensimmäiset bikinit. Housuosa ulottui vyötärölle eikä ollut niin minimaalinen kuin nykyiset mallit.  Bikinivahauksesta ei oltu vielä kuultukaan, joten housut tulivat sivultakin siveästi melko alas. Otin Maijan käsivarsilleni ja selitin hänelle, mitä nyt pitäisi tehdä; polskutella jaloilla ja liikutella käsiä.

Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku veti housuni puolisääreen ja alkoi kosketella intiimejä paikkojani. Katsoin kauhistuneena alas ja näin jonkun pojan tai miehen olevan sukelluksissa kirkkaassa vedessä. Kasvoillaan hänellä oli snorkkeli ja uimalasit, joten en tiedä, kuka hän oli. En voinut päästää irti Maijasta, koska hänen jalkansa eivät olisi ylettyneet pohjaan. Lähdin kävelemään kohti portaita. Taisin huutaa, mutta niinhän kaikki tekevät uimalassa. Kukaan ei edes katsonut minua. Onneksi tilanne ei kestänyt kauan. Sain toisella kädellä vedettyä housut ylös ja pääsimme pois altaastakin.

Menin välittömästi kertomaan tapauksesta uimavalvojille, he vain puristelivat päätään ja pyysivät näyttämään, kuka se oli. Snorkkelit ja uimalasit tuntuivat olevan joka toisella, joten en kyennyt tunnistukseen.

Tunsin itseni häväistyksi, menin heti suihkuun ja kotona vielä toisen kerran, mutta inhottava kosketus ei lähtenyt pesemällä pois mielestä. Maauimalaan en mennyt enää moneen vuoteen – oikeastaan olen vältellyt sitä siitä lähtien – ja isäni taisi opettaa Maijan uimaan.

Joitakin vuosia tämän jälkeen minulle kävi taas ikävästi. Olin hiljattain valmistunut kauppaopistosta merkonomiksi. Eräänä kesäisenä lauantai-iltana lähdin ystävättäreni kanssa viettämään iltaa merkonomiliiton huvilalle Turun lähistölle. Tutustuin siellä ikäiseeni poikaan, joka esitteli itsensä ja kertoili avoimesti työstään ja asioistaan. Hän oli liikkeellä omalla autollaan ja tarjosi kyytiä kaupunkiin illan kuluessa. Asuin vielä vanhempieni luona, poika asui yksin. Koska meillä riitti puhumista, päätimme lähteä hetkeksi jatkamaan juttua hänen asuntoonsa. Oli alkukesä ja valoisat yöt, ei kiirettä nukkumaan.

Asunto oli kaksio kerrostalossa. Olohuoneessa oli muodikas kulmasohva, jonka kulmaan istahdin tultuamme sisälle. Poika meni pois huoneesta, luulin hänen hakevan juotavaa, mutta erehdyin. Hän tuli takaisin, ei tosin tyhjin käsin. Hän oli käynyt avaamassa nappinsa tai vetoketjunsa ja ottanut esille juhlakunnossa olevan elimensä. Hän hyppäsi hajareisin syliini ja yritti työntää vehjettään suuhuni. Pyristelin vastaan, käänsin päätäni sivuun, puristin huuliani tiukasti yhteen. Ajattelin, että jos hän onnistuu pyrkimyksissään, puren voimieni takaa. Yhtäkkiä hän lopetti, nousi pois ja alkoi anella anteeksi. Minä kihisin kiukkua. Hän ei ollut edes suudellut minua, tai mitenkään muuten yrittänyt lähennellä – ja silti hän kuvitteli, että olisin valmis imemään hänen housujensa sisältöä. Vaikka 60-luvulla naiset vapautuivat e-pillereiden ansiosta, niin ihmiset olivat vielä kuitenkin aika viattomia. Tämän kaltaisesta toiminnasta en ollut edes kuullut puhuttavan. Lähdin vihaisena pois asunnosta ja syytin itseäni sinisilmäisyydestä.

Olimme alkuillasta vaihtaneet puhelinnumeroita, ja poika soitti minulle vielä seuraavana päivänä ja pyyteli anteeksi käytöstään. Koska tiesin hänen nimensä ja työpaikkansa, hän varmasti pelkäsi minun vahingoittavan häntä jotenkin. Annoin asian olla. Jutusta ei seurannut muuta kuin opetus minulle siitä, että ulkonäkö voi pettää. Olin muutenkin pettynyt. Alussa hänen kanssaan oli mukavaa ja ehdin jo ajatella, että sopisikohan hän poikaystäväksi.

Näistä kaikista kokemuksistani tämä on ainoa, jota en vielä tänäkään päivänä ole kertonut miehelleni. Nyt kun mietin miksi en, olen huomannut, että ilmeisesti häpeän omaa tyhmyyttäni. Syyllistän itseäni, koska menin tuntemattoman asuntoon.

Saman vuosikymmenen lopulla minulle sattui vielä yksi inhottava kokemus. Olimme lähteneet tyttökaverini kanssa bussimatkalle silloiseen Leningradiin. Matka alkoi Turusta aamuyöllä. Alkumatkan torkuimme takapenkillä, Viipurin jälkeen vasta havahduimme katselemaan maisemia. Mukana oli kaikenikäisiä ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Pysähdyimme muutaman kerran tauolle, ja hotellille saavuimme joskus iltapäivällä. Perillä jaettiin huoneiden avaimet, sain yhden hengen huoneen.

Purin siinä matkalaukkuani, kun joku koputti oveeni. Oven takana oli bussikuskimme, keski-ikäinen mies. En ollut koko matkan aikana kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hänhän oli minua reilusti vanhempikin, itse olin parikymppinen.

Kuski kaatoi minut sänkyyn välittömästi, kaatui päälle ja väitti, että olin takapenkiltä asti antanut hänelle merkkejä peilin kautta. Sanoin, että en todellakaan ole hänestä kiinnostunut ja jos hän ei lähde, alan huutaa. Hän häipyi ja käyttäytyi koko loppumatkan ikään kuin häntä olisi loukattu.

 Tästä tapahtumasta on ollut seurauksena, että jos aloitan keskustelun tuntemattoman miehen kanssa, ajattelen aina että toivottavasti hän ei luule minun yrittävän iskeä häntä. Ajattelen näin, vaikka en tehnyt mitään aloitetta kuljettajamme suhteen.

Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Vai onko minulla vain ollut tavallista huonompi tuuri?

Joskus mietin, että oliko minussa jotain, joka antoi aiheen tähän kaikkeen. Nyt näistä kohtaamisista on kulunut jo lähes 50 vuotta ja niitä ajatellessani tulen vain vihaiseksi. Vaikka miesten nimet ovat häipyneet mielestäni jo kauan sitten, itse tapahtunutta en ole unohtanut. Onneksi en sentään ole alkanut vihata kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia, vaan olen saanut tavata myös monta viisasta, fiksua ja kilttiä miestä.

Kuvia Mahdollisuuksien Torilta 3.9.11

SlutWalk Turku oli mukana Turun Mahdollisuuksien Torilla viime lauantaina. Klikkaa katsomaan kuvia upeasta pöydästämme ja mm. lelujen omasta SlutWalkista! 

Marssijan tarina: Helena, 31

Ajatuksia Slutwalkista

Lähtiessäni Turun Slutwalkille mielessäni pyöri tapaus muutaman vuoden takaa.

Olin eräänä arkipäivän iltana baarissa kuuntelemassa erästä bändia. Seisoskelin baarin reunalla seinän vieressä ja hymyilin baarin pienellä esiintymislavalla soittavalle bändille, jonka yhtä soittajaa olin tapaillut jo jonkin aikaa. Yhtäkkiä viereeni ilmestyi suuri ja harteikas mies, joka pyysi minua tanssimaan. Yllätyin kysymyksestä, koska baari oli pieni eikä lavan edessä ollut kunnon tanssilattiaa. Katsoin miestä silmiin ja hän näytti hiukan sekavalta. Kieltäydyin kohteliaasti. Mies tarttui kurkkuuni, kuristi. Tunsin kuinka kaikki voimani valahtivat jalkoihin kuin kevyt vaate. Sitten hän painoi huulensa ohimolleni ja toivotti hauskaa iltaa.

Olin tapahtuneesta sen verran järkyttynyt, että päädyin istumaan loppukonsertin ajaksi baarin nurkkaan selvittämään itselleni, mitä oli tapahtunut ja miksi oli tapahtunut. En mielestäni ollut pukeutunut mitenkään provosoivasti. Ylläni oli farkut ja vartaloa myötäilevä, mutta ei-paljastava paita. Mietin, oliko kukaan nähnyt tapausta. Bändissä soittavalle ”ystävälleni” en halunnut mainita asiasta. ”Mikset lyönyt sitä miestä?” kysyi isäni seuraavana päivänä kerrottuani tapahtuneesta. Totesin itsepuolustuskurssin käyneenä, että en yksinkertaisesti uskaltanut enkä kauhusta kankeana olisi edes kyennyt. Monesti jälkeenpäin huomasin selittäväni, etten mielestäni ollut mitenkään provosoinut miestä, koska olin pukeutunut normaalisti ja seisoin huomaamattomasti seinän vieressä. Mahdollisesti syy hänen käytökseensä oli se, että olin ehkä hymyillyt liikaa. Tiedän, että pohdintani kuulostaa älyttömältä. Slutwalkin myötä aloin pohtia, miksi minulla on ollut niin suuri tarve selittää, ettei tapaus johtunut minusta? Pohtisinko omaa osuuttani asiaan niin paljon, jos joku olisi vain törmännyt minuun?

Slutwalkin ideana on vastustaa seksuaalisen väkivallan uhrin syyllistämistä ja kiinnittää huomiota seksuaaliseen väkivaltaan ja ahdisteluun. Minua ei onneksi raiskattu tuona kyseisenä iltana. Tapahtuman jälkeen tosin mietin, mitä olisi tapahtunut, jos sama olisi tapahtunut kadulla. Omaa henkilökohtaista koskemattomuuttani kuitenkin loukattiin. Tilanne oli nolo, häpeällinen ja nöyryyttävä. Jokaisen ihmisen, sekä miehen että naisen, perusoikeuksiin kuuluu saada päättää omasta kehostaan ja omasta koskemattomuudestaan. Lutkamarssiin liittyneen kirjoittelun perusteella tästä perusoikeudesta on aina hyvä muistuttaa. Monilla naisilla tuntuu olevan kokemuksia uhkaavista tilanteista ja päälle käymisistä. Toisaalta monet, esimerkiksi Slutwalkia vastustaneet henkilöt, tuntuvat myös vähättelevän näitä tilanteita.

Nainen on vuosisatojen ajan määritelty ”hyviin” ja ”huonoihin” naisiin. ”Hyvän” naisen on perinteisesti kuulunut käyttäytyä hillitysti ja arvokkaasti ja miehen tahtoon alistuen. ”Huonoksi” naiseksi on leimattu yleensä nainen, joka ei ole täyttänyt tätä vaatimusta. Ajat ovat muuttuneet, mutta edelleen naisella tuntuu olevan jonkinlaisia kirjoittamattomia sääntöjä, mitä pidetään sopivana ja mitä ei. Slutwalkin kohdalla ihmeteltiin, miksi mielenosoitukseen täytyy pukeutua kuin lutkat tai miksi yritetään muuttaa asioita, jotka nyt vain ovat tosiasioita. Valitettavasti omaa asiaansa ja etuaan aggressiivisen päättäväisesti ajava nainen nähdään edelleen monesti enemmänkin räksyttävänä akkana kuin dynaamisena johtajana. 

Naisen määrittelemiseen ja arvostelemiseen osallistuvat hyvin usein valitettavasti sekä naiset että miehet. Slutwalkin myötä huomasin myös itse useinkin syyllistyväni naisen jakamiseen ”hyviin” ja ”huonoihin”. Pyrinhän itsekin baaritapauksen jälkeen selittämään, etten ollut pukeutunut mitenkään provosoivasti. Eli en mitenkään ollut voinut näyttää lutkalta. Minusta oli hienoa huomata marssin aikana kadun varsilla lukuisia kannustavia ihmisiä. Itse huomasin ainakin Blankon kulmalla marssiessani sekä jokilaivoja ohittaessani saavani aplodeja ja kannustushuutoja naisjoukoilta. Olin erittäin iloinen kannustuksesta ja naisten välisestä solidaarisuudesta mitenkään väheksymättä marssille osallistuneita miehiä.     

Toivon asennemuutosta. Vaadin asennemuutosta. Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta vartalostaan, myös siitä kuinka sen vaatettaa. Toivon, että seksistisiin huutoihin ja kommentteihin ei oltaisi reagoimatta, ja että nämä kommentit ja käpälöimiset tuomittaisiin avoimemmin. Raiskaus on viimeisin vaihe seksuaalisessa ahdistelussa. Seksistisiä kommentteja ja leimaamista voi pitää ahdisteluna.

On tärkeää, että vallitsevia asenteita kyseenalaistetaan ja niistä keskustellaan.

Helena, 31

Lutkapuheita, osa 3

Seksuaalipedagogi Katriina Bildjuschkin Selkenevää!-hankkeesta lausui myös Puolalanpuistossa muutaman sanan:


Slutwalk-puhe

Seksuaalista väkivaltaa vai seksuaalisuutta loukkaava teko? Silloin kun ihmistä häiritään, pakotetaan tai raiskataan, ei teossa ole mitään seksuaalista. Kyse on silloin selkeästi väkivallasta, loukkauksesta ja riistosta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö vai seksuaalinen riisto? Hyväksikäytössä ei ole koskaan mitään hyvää, vaan teossa riiston kohteena on ihmisen seksuaalisuus.

Slutwalk-tapahtuman yhteydessä puhutaan naisista, sen vuoksi keskityn tässä puheessa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, muistaen hyvin, että väkivallan kohteena voi olla myös mies ja tekijänä nainen.

Milloin nainen on turvattomimmillaan?

Koko elämänkaarensa aikana.  Mikään ikä tai elämäntilanne ei suojaa naista väkivallalta eikä seksuaalisuutta loukkaavilta teoilta. Nainen voi joutua seksuaalisuutta loukkaavan teon kohteeksi pienenä tyttönä, nuorena naisena, raskaana ollessaan, parisuhteessa ja vanhana naisena. Lähisuhdeväkivalta voi alkaa raskauden aikana ja fyysisen väkivallan teot voivat kohdistua raskaana olevan naisen vatsaan ja näin siis myös sikiöön.

Vuosittain Suomessa kuolee kymmeniä naisia väkivaltaisesti, osa oman kumppaninsa tappamina.

Missä naista häiritään seksuaalisesti?

Naisen seksuaalisuutta häiritään ja riistetään kotona, julkisessa tilassa ja työpaikoilla. Useimmiten väkivaltaisen teon tekijä on naiselle tuttu tai oma kumppani. Väkivallan tekijä on 80% tapauksista jollain tapaa tuttu henkilö.

Raiskauksia tulee vuosittain julki n. 600–800. Todellinen luku on huomattavasti suurempi, sillä läheskään kaikki naiset eivät tee asiasta rikosilmoitusta tai edes hae apua kärsimykseensä. Poliisi kuitenkin arvioi, että raiskauksia tapahtuu Suomessa vuosittain 15 000–20 000. 

Seksuaalisuuteen kohdistuvasta väkivallasta on huolissaan joka viides nainen ja sen vuoksi välttelee liikkumasta yksin kodin ulkopuolella.

Miesten ja naisten kokemien pahoinpitelyjen ero on se, että miehen pahoinpitelee useimmin vieras henkilö, naisen tuttu. Juuri tuttuus ja läheinen suhde tekevät tilanteen vaikeaksi ja avunhakemisen jopa mahdottomaksi. Ensimmäinen lyönti tai seksiin pakottaminen ei samalla lopeta rakkautta tai kiintymystä väkivallan tekijään.

Raiskaus aiheuttaa uhrissa häpeän ja syyllisyyden tunteita. Raiskauksen hetkellä nainen tuntee kuolemanpelkoa.  Parisuhteessa henkilö, joka myös välittää ja josta uhri pitää, pakottaa naisen seksuaalisiin tekoihin, tällaisia tilanteita ilmoittaa Minna Piispan kyselyn mukaan 9 % naisista.

Parisuhteessa 6500 naista ja parisuhteen ulkopuolella 7600 naista on pakotettu seksiin.

Lähisuhteissa tapahtuu paljon pahaa ja julmia tekoja, sen vuoksi on välttämätöntä, että me puutumme tilanteisiin läheisenä, sukulaisena, naapureina, ammattilaisina.  Martin Luther Kingin sanoin: ”Suurin tragedia ei ole siinä, että pahat ihmiset tekevät pahaa, vaan siinä, että hyvät ihmiset vaikenevat."

Lutkapuheita, osa 2

Puolalanpuistossa 6.8.2011 puhui myös naistutkimuksen dosentti Helena Saarikoski. Saarikoski viittaa puheessaan kirjaansa Mistä on huonot tytöt tehty? (Tammi 2001).

Miksi Lutkamarssi on haluttu nimetä tällä rumalla sanalla, jota varmaan kukaan nainen ei haluaisi itsestään  käytettävän?

Tapahtuma, josta lutkamarssit saivat alkunsa, tiivistää yhteen poliisin möläytykseen sen, että naisten nimittely lutkiksi ja huoriksi, ”huonon naisen” käsite, ja törkeimmätkin naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan muodot, raiskaukset, ovat samaa jatkumoa.  Seksuaalinen väkivalta kaikkineen on instituutio, joka pitää yllä naisten alistettua asemaa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Seksuaalisen väkivallan jatkumon tavanomaisessa, arkisessa päässä lähes jokainen nainen saa joskus kuulla olevansa ”huora” tai joutuu erilaisten ei-toivottujen eleiden ja kiinnikäymisten kohteeksi. Törkeimmät teot kuten raiskaukset ovat harvinaisimpia. Mutta sekä arkisiin että törkeisiin tekoihin liittyy samanlainen naisten uhraamisen ja edelleen uhraamisen logiikka. Raiskauksesta syytetään uhria, hän on jollain tavalla käyttäytynyt ”huonon naisen” tavoin ja on siis vähintään osasyyllinen. Raiskaus johtaa uhrin, ei tekijän, maineen ja kunnian menetykseen. Toisaalta huonon naisen maineen saaminen voi myös johtaa törkeämpien tekojen uhriksi joutumiseen: kulttuurissa vallitsevien käsitysten mukaan ”huoralle” on lupa ja lähes moraalinen velvollisuuskin tehdä mitä pahaa tahansa. Ruotsalaisen sosiologin Rita Liljeströmin tiivistelmän mukaan huoria on rangaistava seksuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta tulee heidän rangaistuksensa (raiskauksessa).

Koska seksuaalinen väkivalta muodostaa tällaisen jatkumon, tavanomaisia tekoja ei voi vähätellä, kuten esimerkiksi silloin kun sanotaan, että ”huora-sana on niin yleinen, että se ei merkitse mitään”. Lutkamarssin nimen herättämä torjunta itsessään osoittaa, että sanan julistaminen tuo samalla julki ja käsiteltäväksi naisiin ja naiseuteen kohdistuvaa vihamielisyyttä, joka kulttuurissa on olemassa ja jonka kanssa naiset joutuvat elämään, mutta joka tavallisesti siivotaan julkisuudesta ja kärsitään yksin, hiljaa ja häveten.

Tutkimuksessani tulee esiin, että huoraksi nimitellyt ja leimatut tytöt ovat hyvin taipuvaisia etsimään itsestään syytä teon kohteeksi joutumiselle. Yhteen laskettuna leimaamisen käsitetyt ”syyt” osoittavat, että tyttöä voidaan kiusata parjaamalla huoraksi mistä syystä hyvänsä: hän menestyy liian hyvin koulussa, on liian hyvännäköinen, kaunis tai tyylikäs; tai hän on ongelmatapaus, menestyy koulussa huonosti, on ehkä päihdeongelmia tai ongelmia kotona; ehkä hän seurustelee liikaa poikien kanssa tai on yksipuolisesti ihastunut tai ei ole poikaystäviä, ja niin edelleen.

Johtopäätöksenä onkin, että ketä tahansa tyttöä tai naista voidaan haukkua huoraksi tai leimata huoraksi pelkästään sukupuolen perusteella. Tyttöä nimitellään juuri huoraksi, koska hän on tyttö, jos häntä halutaan yhteisössä rangaista mistä hyvänsä pienestäkin normirikkomuksesta. Mahdollisuus nöyryyttää naista vain sillä, että hän on nainen, perustuu naisten vähempiarvoiseen asemaan yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Huorittelu yhtä aikaa sekä osoittaa että edelleen ylläpitää miesten ja naisten arvostuseroa.

”Kunnon tytön” tai ”hyvämaineisen naisen” käsite näyttää lupaavan, että ruodussa pysyttelevä nainen säilyttää kunnian suojan ahdistelua ja väkivaltaa vastaan, mutta tosiasiassa näin ei ole. Pikemminkin maineen pilaaminen solvaamisella ja parjaamisella on tapa oikeuttaa myös fyysinen väkivalta naista kohtaan. Kunniallisuuden suoja seksuaalista väkivaltaa vastaan on kulttuurinen huijaus, jonka todellinen sosiaalinen vaikutus on naisten kaikenlaisen käytöksen kontrolloiminen ja muottiin pakottaminen.

Konservatiivisten liikkeiden, rajojen suojelemisen ja sääntöjen vartioimisen vahvistuminen kulttuurissa tahtoo vahvistaa myös naiskuvan kahdentumista tuomittavan seksuaalisen huoran ja siveellisen vaimon ja äidin vastinpareihin. Voimakkaan kaksijakoinen naiskuva kaventaa naisten liikkumatilaa seksuaalisuutensa, naiseutensa ja sitä myöten ihmisyytensä toteuttamisessa. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jonka puolesta Suomessa tänään marssitaan, ei ole vain naisasia, vaan ihmisoikeusasia.

Rita Liljeström on tutkinut prostituution ja raiskauksen kytkeytymistä sukupuolijärjestelmään. Hän on pelkistänyt kaksi eroottisen ilmaston ja seksuaalisuuden toteutumisen vastakkaista tyyppiä, eroottisen sodan ja rauhan. Eroottiselle sodalle ominaista on muun muassa sukupuolisuhteiden hahmottaminen vaistoperustaiseksi valtataisteluksi, jossa voittoja jaetaan vähemmän riippuvaisuuden periaatteen mukaan; seksuaalisuuden käsittäminen suorittamiseksi ja rankipisteiden keruuksi, kauppatavaraksi; ja kumppaneiden käsittäminen esineiksi. Naisten esineellistäminen on tuttua seksuaalipoliittista keskustelua, mutta moderni ”erotiikkabuumi” sisältää myös paljon puhuntaa siitä, että kunnon mieskin on seksuaalisesti haluttava objekti. Voidaan kysyä, millä tavalla vähentäisi sorron määrää, että myös miehiä esineellistetään ja miesten seksuaalisuudesta tehdään tavaraa.

Seksuaalisen maineen käsite kuuluu tässä jaottelussa sodan arsenaaliin. Eroottisen rauhan oloissa turvallisuus perustuu luottamukseen, ei kontrolliin, vartiointiin ja rankaisemiseen. Kulttuurissa on seksuaalisista ärsykkeistä vapaita alueita, kuten työelämästä yleisesti pyritään tekemään. Eroottisen rauhan piirteitä ovat muun muassa sukupuolten välisten suhteiden tasa-arvoisuus, vastavuoroisuus ja symmetria ja naisten, samoin kuin miesten, käsittäminen haluistaan tietoisiksi, vastuullisiksi ja itseään määrääviksi toimijoiksi.

Eroottinen sota, instituutioinaan muun muassa prostituutio, raiskaus ja aviollinen velvollisuus, on tavallaan kokonaisratkaisu, jonka joidenkin osien hyväksyminen johtaa koko ajatusrakennelman hyväksymiseen. Sodan vertauskuva on paikallaan myös sikäli, että eroottinen rauha ei ole pysyvästi saavutettava olotila. Rauha on prosessi, jota on jatkuvasti tuettava ja rakennettava sekä laajan yhteiskunnan poliittisilla ratkaisuilla että henkilökohtaisten suhteiden tasolla.

Maineen käsite luo kuvaa naisen seksuaalisuudesta suitsittavana, pelottavana ja tuhoavana voimana. Uhkaava ja siksi halveksittava naisen seksuaalisuus sijoitetaan huoran kollektiiviseen mielikuvaan ja tyttöystäviksi tai vaimoiksi ”kelpaavat” kunnon tytöt epäseksuaalistetaan sen avulla. Naiskuvan kahdentuminen seksittömään, puhtaaseen äitiin ja syntisen ja tautisen seksuaalisuuden taakkaa kantavaan huoraan on kulttuurissa elävää myyttistä ainesta. Huoraksi leimaamisessa tämä käsitys seksuaalisuuden likaisuudesta henkilöidään johonkuhun nimettyyn tyttöön. Tietyn tytön leimaamisella yhteisössä luodaan kuva, että seksuaalisuuden likaisuus on juuri tähän yksilöön liittyvä seikka, ja muut tytöt voivat olla toisenlaisia, parempia, puhtaita.

Tyttö- ja naiskulttuurissa pyritään luomaan kolmas naisen seksuaalisuuden kategoria torjutun, poissuljetun huoran ja ylistämällä alistetun äitivaimon oheen: positiivinen omasta naiseudestaan aktiivisesti nauttiva nainen, jonka naiseus ei olisi määritelty vain seksiobjektina. Nykysuomalaista kulttuuria kuvaava aineistoni osoittaa kuitenkin, että huoran leima on edelleen tyttöä vastaan aina käytettävissä oleva lyömäase, joka saa painokkuutensa juuri aktualisoimalla perinteisen kahtiajaon hyväksikäytettäviin ja pilkattaviin ”huoriin” ja vaimoiksi ja äideiksi kelvollisiin ”kunnon tyttöihin”. Näin siis suomalaisessakin aineistossa ”huora” tulee symbolisoimaan kaikkia vapautuneita naisia eli oman seksuaalisuutensa subjekteiksi pyrkiviä naisia.

Tällaisen ”huoruuden” käsitteen olemassaolo kulttuurissa toimii samoin kuin raiskaus instituutiona, jonka uhreja ovat kaikki naiset, huolimatta siitä, osuuko huoraksi nimittely (tai raiskaus) tosiasiassa juuri omalle kohdalle.

Tässä on hyvä syy Lutkamarssin nimelle: on tunnistettu se, että huoraksi haukkuminen tai lutkaksi katsominen voi kohdistua kehen tahansa naiseen vain sillä perusteella, että hän on nainen, ja että kaikki naiset kärsivät tästä.

Lutkamarssin nimi on provokatiivinen ja karnevalisoiva. Uhkaava sana ja asia otetaan haltuun ja käsiteltäväksi, häpeästä ei enää vaieta, vaan kysytään, miksi meidän pitäisi hävetä. Samanlaisesta huora-sanan käytöstä tyttöjen kesken kerrottiin tutkimusaineistossani: ”Tytöt yrittävät katkaista herjoilta kärjen myös itseironialla. Saatoimme sanoa toisillemme, että ’hei huora, tulepas nyt tänne’.”

Lutkamarssi on samoin kutsunut tuhansia tyttöjä ja naisia ”tänne” – osoittamaan, että lutka ei ole joku muu, joku toinen, vaan lutka on kuka tahansa ja jokainen meistä.

Slutwalk-poppoo Turun Mahdollisuuksien Torilla lauantaina

Slutwalk-poppoo esittelee toimintaansa Turun Mahdollisuuksien Torilla lauantaina. Syksyksi on suunnitteilla kaikkea jännää, kuten Yö takaisin -tapahtuma. Tulkaa piipahtamaan kojullamme, kuulette lisää!

Lutkapuheita, osa 1

Turun Slutwalkin järjestäjien puhe Puolalanpuistossa 6.8.2011

Tervehdys ystävät!

Mahtavaa, että osallistuitte Turun Slutwalkille tänään!

Lutkamarssit saivat alkunsa keväällä Kanadassa, kun torontolainen poliisi neuvoi yliopisto-opiskelijoita olemaan pukeutumatta kuin lutkat, jos haluavat välttää raiskatuksi tulemisen. Tästä kommentista on suivaantunut ilmeisen moni, sillä tähän mennessä lutkamarsseja on järjestetty jo ainakin ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa sekä Australiassa ja Intiassa. 

Internetin keskustelupalstoilla lutkamarssit ovat herättäneet monenlaisia reaktioita. Yksi yleinen kommentti on realismiin vetoava argumentti: tykkäsipä siitä tai ei, niin maailma nyt vain on sellainen, että varovainen pitää olla: ei kannata haastaa riitaa nakkikioskilla tai jättää autonovia lukitsematta tai levitellä rahojaan julkisilla paikoilla. Samalla logiikalla naisten ei kannata liikkua yksin pimeässä kaupungissa, ainakaan humaltuneena tai minihameessa, eikä varmaan myöskään ryhtyä heterosuhteeseen, sillä niin monet raiskaukset tapahtuvat parisuhteessa - vaikka tätä viimeistä neuvoa harva antaa, jostain syystä. Tässä varovaisuutta korostavassa argumentissa on kuitenkin jotain pielessä. Ensinnäkin, kun käydään julkista keskustelua jostain epäkohdasta, pääpainon tulisi olla siinä, miten sen syihin voitaisiin puuttua. Naiset minihameissaan eivät ole raiskausten syitä tai aiheuttajia, niin kuin ei ole minkään muunkaan sukupuolen tai seksuaalisuuden edustajat, näyttivätpä he miltä tahansa. Syitä raiskauksiin pitäisi etsiä jostain aivan muualta: syvälle piintyneet käsitykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta voisivat olla yksi hyvä aloituskohta. On myös hyvä pitää mielessä, että raiskaukset ovat väkivallan muoto. Raiskaus on väkivaltana paitsi fyysistä myös psyykkistä ja aiheuttaa usein kokijalleen häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Siksi raiskausten ehkäisemiseksi huomiota tulisi kiinnittää myös yleiseen väkivaltakulttuuriin ja väkivaltaan nojaaviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Lutkamarssit ovat reaktiota myös torontolaisen poliisin kommenttiin sisältyneeseen ja hyvin laajasti esiintyvään näkemykseen, että tietynnäköiset naiset näyttävät juuri lutkilta tai kenties jopa "ovat" sellaisia. Perinteisen ajattelutavan mukaan lutka on huono nainen, väärällä tavalla seksuaalinen, helppo ja siksi hänen raiskaamisensakaan ei ehkä ole raiskaus ollenkaan, sillä hän antaa vähintäänkin olemuksellaan ymmärtää olevansa valmis seksiin. Kunniallinen nainen taas välttää lutkalta näyttämistä kaikissa tilanteissa. Tämä on ehto sille, että nainen voi edes haaveilla vakavastiotettavuudesta ja turvassa olemisesta. Juuri tällaista naisten jaottelua hyviin ja huonoihin lutkamarsseilla vastustetaan. Jaottelu on valheellinen ja harhaanjohtava, se palvelee ainoastaan naisten seksuaalisuuden kontrolloinnin päämäärää. Emme suostu hyväksymään sitä, että naisia pyritään hallitsemaan halventavilla sanoilla ja että jonkun ulkonäköä käytetään selityksenä seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle. Siksi olemme täällä tänään lutkina, haistattamassa pitkät kangistuneille sukupuolinormeille ja sanomassa ei väkivallalle!

Keräämme Slutwalk-tarinoita

Mistä syystä sinä marssit mukana Turun Slutwalkilla? Mikä ajoi sinut osallistumaan - ainakin hengessä - Slutwalk-liikkeeseen?

Keräämme ihmisten omia tarinoita, esimerkiksi pieniä kertomuksia kohdalle osuneista ikävistä tilanteista ja niiden seurauksista. Joku marssii koska hänet on raiskattu, joku toinen koska hänen läheisensä, veljensä tai siskonsa, saa jatkuvasti kärsiä epämieluisista lähentelyistä ja kommenteista. Haluaisimme kuulla kuinka näistä tilanteista on selvitty tai oltu selviämättä, miten elämä on jatkunut eteenpäin.

Lähetä tarinasi meille osoitteeseen slutwalkturku[a]gmail.com, niin julkaisemme sen täällä blogissa. Halutessa anonyymisti. Laitathan kuitenkin mukaan etunimesi/nimimerkkisi ja ikäsi.

                                                                                      © Petri Tyynmaa

SlutTalk

SlutTalk-keskustelutilaisuus SlutWalkin herättämistä ajatuksista ja aiheeseen liittyvistä teemoista osana Taideslummin ohjelmaa.

- aika: klo 19 alkaen
- paikka: Porthaninpuisto, Turku

Tervetuloa!
Tapahtuma Facebookissa

Mediaseurantaa!

SlutWalk Turku mediassa:


Protesti seksuaalista väkivaltaa vastaan. Turkulainen 25.7.2011

Lutkamarssi käskee pitämään näpit irti. Yle Turku -radiohaastattelu 5.8.2011

Turun lutkamarssille ilmoittautunut jo yli tuhat. Turun Sanomat 3.8.2011

Turun lutkamarssilla runsaat 1500 osallistujaa. Turun Sanomat 6.8.2011

Turun slutwalk eli lutkamarssi. Mirka Muukkosen blogi 

Jari Suomisen kuvasatoa Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton sivulla

Slutwalk Turku 2011 -Youtube-video

Slutwalk Turku marssitaan ensi lauantaina

Lehdistötiedote                                                                                                                  
Vapaa julkaistavaksi  5.8. 2011

Slutwalk-marssi henkilökohtaisen koskemattomuuden puolesta lauantaina 6.8.

Lauantaina 6.8. klo 19 Turun Kauppatorilta starttaa Slutwalk-protestimarssi. Mielenosoitus on osa laajempaa kansainvälistä Slutwalk-liikettä, ja samana päivänä marssitaan Suomessa myös Helsingissä ja Tampereella. Slutwalkiin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat osoittaa mieltään seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan. Marssille saa pukeutua miten haluaa.

Turun mielenosoituksessa puhujina esiintyvät Helsingin yliopiston dosentti Helena Saarikoski ja Turun sosiaali- ja terveystoimen seksuaalipedagogi Katriina Bildjuschkin. Saarikoski on tutkinut tyttöjen huoritteluperinnettä kirjassaan Mistä on huonot tytöt tehty? Bildjuschkin puolestaan työskentelee seksuaalisen hyvinvoinnin Selkenevää!-hankkeessa. Lisäksi hän on kirjoittanut useita seksuaalisuutta käsitteleviä kirjoja.

Turun marssin ohjelma
Klo 19.00               Kauppatori: tapaaminen ja järjestäytyminen kulkueeksi
Klo 19.15-20.00     Marssi Aurajokirannan kautta Puolalanpuistoon
Klo 20.00-21.00     Puolalanpuisto: puheita ja esityksiä

Slutwalk-marssi henkilökohtaisen koskemattomuuden puolesta

Lehdistötiedote                                                                                                                   
Vapaa julkaistavaksi 25.7.2011

Slutwalk-marssi henkilökohtaisen koskemattomuuden puolesta
– Turussa yli tuhat ilmoittautunutta

Lauantaina 6.8. klo 19 Turun Kauppatorilta starttaa Slutwalk-protestimarssi. Mielenosoitus on osa laajempaa kansainvälistä Slutwalk-liikettä, ja samana päivänä marssitaan Suomessa myös Helsingissä ja Tampereella.

Turun mielenosoituksessa puhujana esiintyy mm. Helsingin yliopiston dosentti FT Helena Saarikoski. Yhteisömedia Facebookissa Turun protestimarssille on ilmoittautunut tähän mennessä jo yli tuhat osallistujaa. Slutwalkiin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat osoittaa mieltään seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan. Marssille saa pukeutua miten haluaa.

Slutwalk-liike sai alkunsa viime tammikuussa, kun torontolainen poliisi Michael Sanguinetti valisti yliopisto-opiskelijoita toteamalla, että välttääkseen seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisen naisten tulisi olla pukeutumatta kuin lutkat. Yliopistoväen mukaan poliisin kommentti oli naisia halventava ja väkivallan uhreja syyllistävä. Kommentin kirvoittama suuttumus kanavoitui ensimmäiseksi Slutwalk-protestimarssiksi. Mielenosoituksen tarkoituksena oli kiinnittää huomiota seksuaaliseen väkivaltaan ja korostaa, että raiskaus on aina tekijän vastuulla eikä koskaan uhrin oma vika, oli tämä käyttäytynyt tai pukeutunut kuinka tahansa.

Toronton mielenosoituksen jälkeen Slutwalk-protestit ovat levinneet ympäri maailmaa, ja niitä on järjestetty lukuisissa eri kaupungeissa. Kaikkia Slutwalk-mielenosoituksia yhdistää vaatimus  asenneilmaston muutoksesta, siirtymä  ”älä tule raiskatuksi” -kulttuurista ”ÄLÄ RAISKAA” -kulttuuriin.   Slutwalkit ovat kyllästymistä vaikenemiseen ja hiljaiseen hyväksyntään, jotka Suomessakin ympäröivät seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua.  Slutwalkit ovat myös suuttumusta tuomioistuimiin, jotka vähättelevät  raiskauksia rikoksina. Slutwalkeissa on kyse jokaisen oikeudesta määrätä omasta ruumiistaan ja omista rajoistaan. Seksuaalista väkivaltaa kokeneille Slutwalk edusta myös yhdessä voimaantumista ja puolustautumista.

Protestimarssin nimessä olevalla termillä slut (suom. lutka) pyritään haltuunottamaan naisia halventavaa lutka-sanaa. Termin käytöllä muistutetaan, että seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä nainen näyttää tai miten aktiivinen hän on ollut seksuaalisesti.  Suomalaiset Slutwalk-järjestäjät painottavat myös, että lutka-termin käyttö on tarpeellista, koska naisten seksuaalisuutta moralisoiva sana on itsessään osa epätasa-arvoa tuottavaa järjestelmää. Lutkamarssilla kritisoidaan niitä samoja naisten seksuaalisuutta ja kehoa kontrolloimaan pyrkiviä asenteita, jotka lutka-termin taustalla vaikuttavat. Kun ruma sana nostetaan esiin, voidaan käsitellä myös yhteiskunnassamme vaikuttavia rumia asenteita. 

Turun Slutwalk-mielenosoituksen takana on joukko yksityishenkilöitä.

Lisätietoja:

slutwalkturku @ gmail.com

FB-sivu

FB-tapahtumasivu